langankierre

Isosiskon kissapaita on pikkusiskon paidan peilikuva. Eivät suostuneet yhteiskuvaan vierekkäin (pienempi ei ole suostunut edes vielä pukemaan kissapaitaa päälleen, olisko vaikka väärän värinen tms.)

Käsityömessuilta mukaan tarttuneesta Muru-kankaasta jo aiemmin talvella valmistunut liivihame sen sijaan kelpaa. Isosiskollekin on tällainenkin. Onneksi minulla ei ole kaksosia.

Aika kuluu ihan älyttömän nopeasti. Perustin oman blogini helmikuussa 2005, siitä on siis jo yli seitsemän vuotta aikaa. Viime vuosina en ole ollut ihan kamalan aktiivinen blogimaailmassa kirjoittajana enkä lukijanakaan. Menneenä talvena olen kuitenkin jossain määrin aktivoitunut ainakin sillä lukemispuolella ja ihmetellyt mikä määrä käsityöaiheisia blogeja nettiin on syntynytkään! (Puhumattakaan siitä mitä kaikkea jäntskää käsityöihminen tätä nykyä voisi netistä tilatakaan…)

Silloin kun itse aloitin suomalainen käsityöblogiscene oli lähinnä neulojille. Ompelijoitakin oli, mutta vain jokunen. Nyt olen ihastellut sitä taitavien ompelijoiden määrää, jotka laittavat tuotoksiaan muidenkin ihasteltavaksi. Kun löysin Ruttu Nutun olin aivan myyty, sen jälkeen Google Readeriini ovat päätyneet myös Tassunjälkiä, Hupsistarallaa, Muruhuttu, Pim Pam, Selia by Riikka, Villa Kiana ja Unikuun terapiahuone. Monta huikeaa on varmaan vielä löytymättä, saa vinkata!

Olen katsellut tosi kivoja applikaatioita mm. noissa blogeissa ja ajatellut että kyllä mäkin vielä taas! No tänään vihdoin sain tällaista aikaan!

Neljäveen kissapuseron kuva on piirtämäni…

Ekaluokkalainen suunnitteli kuvansa itse. Puseroiden kaavat joistain Ottobreista ja kaikki kankaat kangaskaapin aarteita, suurin osa lienee joskus muinoin Triteksistä hamstrattuja.

Olen aika kade niille kaikille, jotka ovat onnistuneet tekemään harrastuksestaan itselleen ammatin. Aina säännöllisesti haikailen itsekin edes osa-aikaisen käsityöläisyyden perään mutta realismi jarruttelee. Ainakin (jälleen kerran) haluaisin saada kulutettua aikaa edes tähän harrasteluun vähän enemmän. Tänään mietin että josko yrittäisi haastaa itsensä tekemään jotain edes varttitunnin verran päivässä – käsityöt ovat kuitenkin minulle terapiaa, poden vain tässä kiireisessä elämäntilanteessa lähinnä aloittamisen vaikeutta.

Notkuvatko kaappisi käyttökohdettaan etsiviä käsityömateriaaleja? Tule mukaan varastohaasteeseen! Palkintojakin luvassa .

Ilmoittauduinpa lankahamstereihin pitkästä aikaa. Osallistun alablogiin numero viisi, ja kirjoitinkin sinne jo syistä ja tavoitteista tälle vuodelle.

Hamsteritempaus kirvoitti uudenvuodentavoitteen (käy talouden kaikki kaapit läpi, järjestä ja laita turha kiertoon) lunastamisen käsityömateriaalikaappien osalta. Poden sellaista vammaa, etten oikein osaa tehdä mitään ellei talossa ensin ole järjestys. Mitä paremmin kaikki tavarat ja tarvikkeet ovat säntillisessä järjestyksessä, sitä motivoituneempi ja inspiroituneempi olen saamaan mitään aikaan. Ei varmaan tarvitse kertoa, että parin lapsen töissäkäyvänä yksinhuoltajana teorian ja käytännön kohtaaminen jää monesti ajatuksen tasolle. Ehkä juuri siksi en nykyisin enää saa mitään aikaan?

Tänään käytäntö otti pienen askeleen kohti teoriaa!
Ennen:

Jälkeen:

<3. Tarvitseeko muuta sanoa!

Versio 2.0 alkaa etäisesti muistuttamaan jo lankaa. Sisältää edelleen trendimöykkyjä ja huomattavaa epätasaisuutta, mutta emme lannistu tästä. Epäilyttävää koukuttumista puuhaan havaittavissa, etenkin kun tän piti olla niitä juttuja joihin ei mitenkään voi ikinä ehtiä keskittymään. Vaikuttaa olevan priorisointikysymys… taloudessa kulutetun audiovisuaalisen viihteen määrä keskenkasvuisten toimesta hipoo ennätystä. Tosin on ne olleet kipeinäkin, ensi viikolla taas paluu arkeen.

Polkaistavana mulla siis isäni sukujuurilta peräisin oleva Wanha perinnerukki, jonka Taluttimen mies minulle kunnosti (kiitos!). Vaikuttaa edelleen hyvin toimivalta tarkoitukseensa, olenkin tässä ihastellut entisaikojen koneenrakentajien taidokkuutta. Hesarissa oli männäviikoilla ajatuksiaherättävä pääkirjoitus esineiden tarpeellisuudesta. Tuo rukki on paikkansa ansainnut, poljin on kulunut jo kuopalle ja edelleen sillä saa aikaan ihan oikeaa lankaa.

Viime aikoina on ollut tavattavissa taas noususuhdanteista käsityöinspiraatiota, ja hyvä niin, syksy uhkaa tuoda tullessaan tietynlaista melankoliaa johon ainakin itselläni käsillä tekeminen on hyvää terapiaa. Bloggaus ei ole tuntunut enää niin tarpeelliselta kuin mitä se joskus minulle oli. Paljon on valmistunut sellaista, mitä en ole saanut esille laitettua. Ehkä olen oppinut tekemään ihan vaan itselleni, nauttimaan tekemisen prosessista, eikä sellainen itsetunnon pönkittäminen blogiekshibbailulla enää ole olennaista… niin, sekös se olikin aiemmin se syy kirjoittaa. Ehkä jossain määrin, muiden syiden muassa. Mut onhan tämä internetiin syntynyt käsityöyhteisö ilmiönä monella tavalla ihmeellinen ja arvokas, on vähän sääli että olen ollut lipumassa siitä itse syrjään.

Tähän jotain selitystä siitä miksi en oikein enää saa aikaiseksi blogata.

Tähän kuvia.

Efektilankaa…

Alkaa sujua jo vähän paremmin. Villasta kiitos Tuulialle!

Isomman tytön toivelapaset. Hjertegarnin Merino Silkiä (kiitos Kristel!), puikot 3,5 mm, malli oma.

Pienemmälle tytölle, lanka jotain jämälankavaihdossa saatua (kiitos Sire!), puikot 3,5 mm, malli oma.

Minulle itselleni, Wollmeisen sukkalankaa värinä Türkis und Karneol (kiitos Ewo!), puikot 2,5 mm jos en väärin muista ja mallina Perussukka mutumetodilla.

Seuraava päivitys ilmeisesti taas puolen vuoden päästä…

Taas on puoli vuotta vierähtänyt ja piti ihan miettiä blogin salasanaakin. Ei ole aikaa, ei käsitöille saati niistä kirjoittamiselle – tai sitten kyse on priorisoinnista. Viimeisen vuoden, parinkin aikana on moni muu asia ajanut käsillä tekemisen edelle.

Luin kuitenkin ihan vain jokusia päiviä, korkeintaan viikkoja, sitten paikallisesta journalistisesta julkaisusta mielipidekirjoituksen tekevistä ihmisistä. Ajatukset tuli silmäiltyä töissä kahvikupin ääressä varsin kursorisesti läpi, mutta se herätteli taas muistamaan itsekin käsillä tekemisen mielenterveydellistä arvoa. Minulle käsityöt ovat aina olleet terapiaa, ja varsinkin viime syksynä on monta kertaa ollut olo, että olisin todella terapian tarpeessa. Neuloessa uppoutuu omiin mietteisiinsä, tekeminen rytmittää ajatuksia. Ajatteleminen selvittää päätä. Ja on kiva samalla saada aikaan jotain. On kiva todeta, että osaa, ja voi yhä oppia lisää.

En tehnyt uudenvuoden lupauksia, mutta uudenvuoden tavoitteista keskusteltiin paljonkin. Olisi kai syytä lisätä tavoitteisiin vielä ajan varaaminen myös käsillä tekemiselle. Pitäisi vain aloittaa, loppu sujuukin sitten kuin itsestään. Jo päivittäisistä viisiminuuttisista kertyy aika paljon käsityöterapiaa koko vuoden ajalle.

Jonkun verran olen toki tehnyt hiljaisuuden aikanakin, yhden huivin sain paitsi valmiiksi, ehdin jo hukatakin. Ja tässä ihan vastikään valmistuneita:

Luna Moth Shawl, lankana Knitpicks Shadow ja puikot Karnaluks-reissulta shopatut Addin 4 mm pitsipyöröt.

Pinaatti- eli raglantunika, ohje mm. SK 3/2009. Lankana Tampereen kädentaitomessuilta viime marraskuussa heräteostosteltu Noro Kureyon Sock, puikot 4mm. (Kuvausassistentin puuttuessa henkarikuva saa piisata. Viisivuotiaasta voisi varmaan jo kouluttaa elävän mallin kuvaajan, mutta hänkään ei ole tällä hetkellä kotona. Sitäpaitsi järjestelmäkameran luovuttamista lapsen kätösiin täytyy varmaan nikotella ensin hetki…)

Jossain vaiheessa mietin jo koko bloggauksen lopettamista, mutta tännehän tämä kai mahtuu, siinä missä miljoonat muutkin puoliunohdetut sivut intternetissä. Ja kuka tietää, ehkä tämä on taas uuden aktiivisuuden alku ja juuri!

Ystäväni nörttiperheeseen luotiin lapsiprosessi. Kuvat puhukoot puolestaan:

Kaava Ottobre 3/2006 muokaten.

Sitten tein kortinkin hyödyntäen vuosikerta-käsintehtyä paperia vuodelta kahekskytjotain – olin kuvisleirillä ala-asteikäisenä:

En taida edes kehdata raportoida Karnaluks tai Liann Lõngad -ostoksiani. Saatoin ostaa mm. hieman paljon saumurilankaa *köh*, eli trikoovaatteita saa luvan syntyä lähiaikoina Paljon Lisää. Minähän siis olin se perfektionisti, jota nyppii käyttää vääränvärisiä lankoja – edes näkymättömissä saumoissa. Noh, sanotaanko vaikka, että sitä vaaraa ei taida enää olla. No niin, ja löytyi sieltä vaikka mitä muutakin…

Viime päivinä on tuntunut siltä että kesä meni jo. Siltä varalta ettei aito aurinko juuri enää näyttäydy, valmistui Pienemmälle aurinkohaalarit ja huomiovärinen t-paita housujen kaveriksi. Malli nukkuu ja kuvaajan laiskuus iski, joten räpsin nyt tällä kertaa vaan jotain.

Aurinkohaalarin kaava Ottobre 3/05, kangaskin on ihan samaa (vissiin jopa Ottobrelta muinoin tilattua Hilcoa, huolella kaappimarinoitua tämäkin) kuin lehden mallissa enkä modannu kuin henkseleitä ja kiinnityksen. T-paidan kaava Ottobre 3/06, tätä modasin hiukan enemmän.

Kun sire irkissä pisti tilaten minanamnband.se:sta nimikointinauhoja omille luomuksilleen, visa vinkaisi täälläkin. Tuleehan tosta nyt vallan pro piste i:n päälle.

Neppikone on kyllä kätevä, ei ollut hukkaostos vaikka aina välillä sitä alkaa laskeskella että kuinkakohan hirmuisen kalliiksi nämäkin haalarit ovat yhteensä tulleet, jos kaikki kone- ym. hankinnat lasketaan vaatteen tuotantokustannuksiin mukaan… pääsenköhän harrastukseni kustannuksissa plussalle koko elinikänäni, epäilen.

Taskuidea on kyllä kiva, suoraan ohjeesta, miksen itse ole keksinyt tällaista?

Puseron kangas on jotain Marimekon jämäpaloja, muistaakseni vikeltä joskus ikuisuus sitten saatua. Tartteeko mainita siitä kaappimarinoinnista enää erikseen? Noniin, kuosi on vissiin Jokeri, ja niin kovin isoraporttista että eihän se tässä erotu. Sommittelin tuon kiehkuran tuohon kuitenkin ihan tahallani.

Itselleni tehdyille vaatteille tartteisin hovikuvaajan ennen niiden mahdollista polkkausta. Ja jotain omasta mielestäni varsin huikeeta valmistui eilen, mutta täytyy vielä odotella hetki ennen sen virallista raportointia, se kun on menossa Lahjaksi.

Ooh, olen Blogostanian kartalla taas. En ole jaksanut/saanut aikaiseksi tutkia blogin skandiongelmaa näköjään lähes puoleen vuoteen, mutta eipä ole ollut mitään polkattavaakaan, sekä neulepuikot että ompelukoneet ovat pölyttyneet nurkissa kau-an. On vissiin ollut liikaa muuta Elämää. Viimeisin vuosi ja risat on ollut etenkin mielenkiintoinen, Hyvin Paljon on tapahtunut eikä tulevaisuus näytä sen seesteisemmältä. Riippuu päivästäkin suhtaudunko tähän epätietoisuuteen positiivisen jännittyneesti vai ahdistuneen turhautuneesti, mutta paljon kivojakin asioita on tapahtunut ja eiköpähän tapahdu jatkossakin.

Joka tapauksessa, skandiongelma ehjääntyi Wordpressin uudessa päivityksessä ihan automaagisesti eli lopulta ei tarvinnut edes jaksaa säätää. Ja se kadoksissa ollut tekeminen ja luovuuskin on löytynyt, viimeisen parin viikon aikana on ommeltunut 2 hametta, 4 trikoopaitaa, lapsen tuulitakki, mekko, farkkucaprit ja samettihaalarit.. Lisäksi ikuisuus-Ene on valmistunut ja onpa tuolla jotkut lapsen villasukatkin valmiina. Kuvia on vielä hintsusti, mut lisäilen varmaan lähiaikoina, ainakin noista kuvauksellisemmista, perustrikoopaidoissa nyt ei sinänsä ole mitään uutta ja jännää.

Tässä kuitenkin pari kamerasta jo löytynyttä:

Tuulitakki, kankaat Nokian Kauppahuoneelta, vuorin trikoo Triteksiltä. Kaava SK 08/07.

Kuminauharypytysmekko, tällaisia minunkin äitini tehtaili mulle kun olin pieni. Ohje jostain aika tuoreesta SK:sta, olisko peräti ollu uusin. Rypytykset kyllä ompelin eri tavalla kuin ohje väitti. Sire tiesi aiheeseen hyvän tutoriaalinkin verkosta. Kangas on huolella kaappimarinoitua; ostettu joskus 15 vuotta sitten edesmenneestä Palahallista Tampereen Hämeenkadulta.

Tästäpä alkajaisiksi, enköhän mä nyt aktivoidu kun valmistuneita juttuja odottaa kuvaajaansa, blogi on ehjääntynyt, inspiraatio löytynyt ja Karnaluks-retkikin tiedossa ensi viikolle…