[Valitettavasti käyttämäsi selain ei tue tyylilomakkeita täydellisesti, eikä sivusto sen vuoksi näy kaikessa komeudessaan.]

Falmawen

Aaltoneidon WWW-päiväkirja

Lauantai 13.8.2005

|<         <<         >>         >|

[#1210] Sosiaalista elämää

klo 01:53
satunnainen tietoisku: Nuo tällä hetkellä käyttämäni ikonit eivät muuten ole hiusten osalta yhtään ajantasalla.

Sain sitten venytettyä nukkumaanmenoa eilen melko lahjakkaasti. Juuri sillä hetkellä, kun olisi ollut hyvä idea vetäytyä yöpuulle, päätin lisäillä drool!blogin entryihin tagit, kun LiveJournalissa nykyään on tuollainen mahdollisuus. Siinähän sitten vierähti näppärästi tunti jos toinenkin ja äkisti kello oli jälleen neljä aamulla.

Leväperäisyydestäni sisuuntuneena päätin, että tällä kertaa kyllä noustaan ennen puoltapäivää ja laitoin kännykän herättämään puoli yhdeltätoista. Tämän lisäksi säädin vielä ylimääräisen herätyskellon hälyttämään, ja tämä kyseinen kello sijaitsee parven alapuolella, joten jotta sen saa hiljenemään, on pakko tulla parvelta alas.

Yllättävää kyllä, pääsin jalkeille silloin kun pitikin. Kyllähän minä pystyn sinnikkäästi nukkumaan silloinkin kun herätyskello piippaa, jos siltä tuntuu. Tällä kertaa olin kuitenkin kiltti ja nousin ylös.

Päivän tärkein operaatio oli parin kuukuppia käsitelleen lehtiartikkelin skannaaminen Kuukuppikuntaa varten. Toinen näistä oli se Seuran juttu, johon minua haastateltiin. Skannaamisen päätin hoitaa yliopistolla, koska sieltä löytyy paremmat pelit ja vehkeet kuin omasta taloudesta. Pari tuntia hommassa vierähti.

Skannausurakan jälkeen perehdyin syksyn lukujärjestykseen, eli tarkennettuna kaivoin lukujärjestyksessä käytetyt kurssikoodit opinto-oppaasta, jotta kykenisin edes jotenkuten tulkitsemaan amanuenssimme laatimaa opinto-ohjelmaa. Sähköisessä muodossa oleva opinto-opas oli tähän tarkoitukseen hieman näppärämpi kuin paperinen. Olisin tietty voinut hoitaa tämän kotikoneellakin, mutta siinä on aina se vaara, että koneen kerran käynnistettyäni jumitan siihen loppuillaksi. Niinpä ajattelin hoitaa pakolliset nettiä vaativat puuhat yliopistolla ja siirtyä sen jälkeen kotiin lukemaan tenttiin.

Myöhäistä lounasta yliopistolla, sen jälkeen kaupan kautta kotiin. Alunperin oli tarkoitus ostaa vain leivinjauhetta, mutta koska tuntui hölmöltä ostaa pelkkä pieni purkki, haalin koriini heräteostoksina ainekset linssi-oliivipiirakkaan, joskin oliivit korvasin herkkusienillä.

Jonkin aikaa tenttiin luettuani päätin tehdä suunnitelmiin muutoksen ja pyysin ceireä kyläilemään. Saisin ainakin jonkin verukkeen todellakin tehdä se piirakka, etteivät aineet mätäne kaappiin. Monesti on nimittäin käynyt niin, että suuret suunnitelmat ovat unohtuneet...

Ceire saapui kun olin vasta piirakanteon alkuvaiheissa. Siinä leipomisen lomassa tuli vaihdettua kuulumiset, keskusteltua uusimmasta Potterista ja parannettua maailmaa ainakin hitusen. Piirakan paistuessa leikimme kampaamoa, tällä kertaa hieman vain siistittiin niskasta, sivuilta ja otsalta.

Kun piirakka oli koemaistettu ja teet juotu, leikittiin FabFivea, eli toisinsanoen pengottiin vaatekaappiani ja katsottiin, löytyisikö sieltä mitään huomiselle sopivaa asukokonaisuutta. Jonnekin clubille ceire minua pyysi, ja koska en ole pitkään aikaan ollut ulkona kunnolla tuulettumassa, ajattelin, jotta miksikäs ei. Pitkän pähkäilyn jälkeen asukokonaisuus löytyikin, joskaan se ei ole yhtään minun tyyliäni (mikä on aika jännää, kun ottaa huomioon sen, että jokainen vaatekappale ja asuste kyllä ovat ihan omia). Täytynee ottaa huomenna kuvia, niin sittenpä näette.

Ceiren lähdettyä olen työstänyt syksyn lukujärjestystäni paremmalle mallille. Siihen sai uppoamaan uskomattoman paljon aikaa, mutta syy on pelkästään käytetty formaatti, eli html-tiedosto. Irkissä sain kommenttia, että lukujärjestyksestä löytyvät aineet kuulostavat eksoottisilta. Niinpä nuo taitavat. Pahoin vaan pelkään, etteivät ole yhtään niin mielenkiintoisia kuin antavat ymmärtää.

Jos nyt pääsisin nukkumaan, se olisi pari tuntia aikaisemmin kuin edellisinä iltoina, ja ainakin näennäisesti parannus.

Lukijoiden kommentteja

|<         <<         ylös         >>         >|

Elokuu 2005
matiketopelasu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
Valid XHTML 1.1
Valid CSS
Best viewed with a web browser
Blogilista.fi
Get Firefox
Choose Linux
Ubuntu - Linux for Human Beings
No software patents
Go on, Stumble!
Think before you breed, and you might not.
Kuukuppikunta
velhottaret.net

Kontakti

@IRCnet: /msg aaltoneito
@gmail.com: aaltoneito

Muut verkkoprojektini

biologiblogi
bittivuodon blog
drool!blog
janiika aaltosen kotisivut
kuluta aikaasi
stumbleupon - blog
/whois aaltoneito

Seurannassa

benrope - uupunutta vaikerointia
dailies
genderblender
haistvit
just sopivasti
myrskymurmeli
naamioiden takana
net.nyt
provokaatio
siiveniskuja
sivullinen
tarinoita harmaan puun kylästä
teinien palsta
the butt ugly weblog
wavemaid's friends