[Valitettavasti käyttämäsi selain ei tue tyylilomakkeita täydellisesti, eikä sivusto sen vuoksi näy kaikessa komeudessaan.]
klo 22:45
satunnainen tietoisku: Huominen maastolajintuntemuksen tentti ahdistaa.
Viikonloppu oli melko tapahtumarikas. Perjantaina matkasimme irkkirevohkalla Oulusta Tampereelle, kutakuinkin reittiä Oulu-Raahe-Pyhäjoki-Lestijärvi-Ähtäri-Virrat-Tampere. Ähtäri oli aika "Fucking Åmål" -kokemus: lapsuuteni Ähtärissä oli paljon eläimiä, ei pissiksiä ja raitaverkkari-amiksia. Olen pettynyt.
#kuukuppikunta-miitti sujui melko rempseissä merkeissä. Lauantaina tuli tehtyä pyhiinvaellusretki Tampereen keskustan ihastuttaviin putiikkeihin. Ruohonjuureen olisi voinut jäädä vaikka asumaan, ja olin vaihtopäähammasharjoista innoissani kuin pieni eläin. Ostin jopa luomuomenoita, koska teki niin kovasti mieli - ajattelin, että ehkä luomu ei aiheuta ihan niin pahoja allergisia reaktioita kuin tavallinen, ja sainkin yhden ompun syötyä, mutta kyllä se vähän kutitti ja kirveli. Body Shopissa tuoksui edelleen todella mukavalta, maailmankauppa Tasajako oli ihan symppis tapaus ja Luontokaupasta löytyi kankaisia hedelmäpusseja. Punnitse & Säästä oli ihanampi kuin muistinkaan, ja keljuttaa jälleen kovasti, ettei moista ihanaa irtoruokakauppaa voi olla Oulussa.
Miitin iltapuoli sujui jutustellen, musiikkia kuunnellen, töllötintä tuijottaen, pizzaa mussuttaen ja saunoen. Saunassa tuli läträttyä Ruohonjuuresta löytyneen turpeen kanssa, metka kokemus. Lepakoitakin käytiin detektorin avustuksella yömyöhällä etsimässä, mutta oli aivan liian tuulista ja viileää, vaikka muutaman ruoaksi kelpaavan ötökän bongasinkin.
Sunnuntaina karavaanimme suuntasi takaisin kohti pohjoista. Koska asuntoauto, jolla olimme liikkeellä, oli melkoisen tilava, päätin vihdoin ja viimein raahata Tampereelle jääneet leirikamani (makuupussi, trangia, rinkka, teltta) pois vieraiden (eli Paun vanhempien ja Akin) nurkista. Jyväskylän kautta kun kuljimme, niin tipautin sitten tavarat vähän tutumpiin nurkkiin.
Uusi viikko on taas vaihteeksi pyörähtänyt käyntiin. Lukujärjestyksessä ei enää ole varsinaista opetusta, mutta eilen oli opetuksen palautetilaisuus, huomenna maastolajintuntemuksen tentti (joka stressaa ihan suunnattomasti) ja ylihuomenna eläinfysiologian tentti. Työselostuksiakin olisi väsättävä, etsittävä lepakonpöntöille paikat ja laadittava ympäristönsuojelun kuulustelua varten kirjalista. Pää hajoaa.
Päiväys: 18.5.2005 0:22:47
Olen: Minna
Sähköpostini:
Nettipesäni:
Kiva kuva :-D :-D
Päiväys: 18.5.2005 16:44:48
Olen: ö
Sähköpostini:
Nettipesäni:
Vaihtopää-hammasharjoja!? :D Eikö tuo nyt ole jo vähän liioittelua...
- - -
En minä sitä mitenkään liioitteluna pidä. Ei siitä minulle mitään erityistä vaivaa aiheudu, ja tuleepahan vähän vähemmän jätettä.
Päiväys: 18.5.2005 17:30:03
Olen: Mette
Sähköpostini:
Nettipesäni:
Olisinpa tiennyt ajoissa, että olet tulossa lepakkoja Tampereelle bongaamaan. Tuossa niitä meidän ikkunoiden takana lentelee iltaisin. Vanha talo, ihan keskustassa. Vinkkaapa seuraavan kerran spostiin, niin kerron tarkemmat koordinaatit.
- - -
Eiköhän siellä suunnalla tule kesällä liikuskeltua... Onko minulla sähköpostiosoitteesi?
@IRCnet: /msg aaltoneito
@gmail.com: aaltoneito
biologiblogi
bittivuodon blog
drool!blog
janiika aaltosen kotisivut
kuluta aikaasi
stumbleupon - blog
/whois aaltoneito
benrope - uupunutta vaikerointia
dailies
genderblender
haistvit
just sopivasti
myrskymurmeli
naamioiden takana
net.nyt
provokaatio
siiveniskuja
sivullinen
tarinoita harmaan puun kylästä
teinien palsta
the butt ugly weblog
wavemaid's friends