[Valitettavasti käyttämäsi selain ei tue tyylilomakkeita täydellisesti, eikä sivusto sen vuoksi näy kaikessa komeudessaan.]

Falmawen

Aaltoneidon WWW-päiväkirja

Torstai 28.4.2005

|<         <<         >>         >|

[#1180] Luovuttamista

klo 23:13
satunnainen tietoisku: Jotkut hullut ihmiset grillasivat tänään pihalla.

Tein tänään päätöksen: jätän kasvisystematiikan kurssin kesken. Minulla kun oli alunperinkin ihan väärät motiivit mennä kyseiselle kurssille (luennoitsija käyttää Linuxia), eikä minun edes ole pakko sitä suorittaa. Eihän niitä luentoja olisi jäljellä enää kuin neljä, mutta kun monen edellisen ajan olen ollut aika pihalla enkä ole edes jaksanut keskittyä, niin hirvittää ajatella, mitä siitä tentistä tulisi. Etenkin kun tentti on heti #kuukuppikunnan miitin jälkeisenä maanantaina, ja sinä viikonloppuna pitäisi siis reissata Tampereelle ja takaisin.

Onhan se oman jaksamisen kannalta ihan hyvä välillä vähän hellittää. Kaipaisin tosin jotain suhteellisuudentajun uusimista, koska jouduin vakuuttelemaan itselleni monta kertaa, että "Kyllä se 35,5 opintoviikkoa syys- ja kevätlukukaudelta on ihan riittävästi, voin jättää 3 ov:n kurssin suorittamatta.". Toki mieleni rauhoittuu hieman, kun ajattelen kesän opintosuunnitelmaa 9 ov:n suorituksineen. Meneepähän ainakin tämä vuosi fuksivuotta paremmin, silloinhan suoritin vain 37 opintoviikkoa. Niin ja näyttäisi siltä, että minun lukuvuoteni on todellakin 12 kuukautta.

Mistään muusta tässä ei sitten oikein voikaan tinkiä. Kaikki vielä käynnissä olevat kurssit on vietävä kunnialla loppuun. Kevään osalta se tarkoittaa siis vielä kahta tenttiä, kymmentä raporttia ja kuutta työselostusta. Kyllä tämä tästä. Kesällä saankin sitten istua nenä kirjassa niin paljon kuin sielu sietää, ja jos taukoa kaipaan, niin aina voi lähteä maastoon keräämään kasvioon rehuja.

Lukijoiden kommentteja

Päiväys: 29.4.2005 17:47:12
Olen: Vesa
Sähköpostini:
Nettipesäni:

Tietävätköhän äipät, miksi simassa on päällä pikkuisen hometta? Haittaako se? :)

Nimim. "oma äippä on Kiinassa, apua!"

Päiväys: 30.4.2005 0:55:14
Olen: Äippä
Sähköpostini:
Nettipesäni:

simassa ei kyllä pitäisi olla hometta. Onko sulla ollut vähän likainen astia ja sima on ollut liian kauan lämpöisessä.Toisaalta voi kokeilla ottaa se home siitä pinnalta pois varovasti ja yhtä varovasti maistaa sitten simaa, josko se ei maistuisi homeelle. Sinällään pieni home ei varmaan aiheuta suurempia mahanpuruja.

Päiväys: 30.4.2005 1:05:05
Olen: Vesa
Sähköpostini:
Nettipesäni:

Kiitosta, asia selvisi. Se olikin vain hassunnäköistä hiivaa - ihan mahanpuruitta tuosta selviää varmasti. Sima oli hyvää ja munkitkin maistuivat. :)

- - -

Seuraavalla kerralla annan äippäni puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen, niin ei tarvitse tehdä tästä keskustelufoorumia. :P

|<         <<         ylös         >>         >|

Huhtikuu 2005
matiketopelasu
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
Valid XHTML 1.1
Valid CSS
Best viewed with a web browser
Blogilista.fi
Get Firefox
Choose Linux
Ubuntu - Linux for Human Beings
No software patents
Go on, Stumble!
Think before you breed, and you might not.
Kuukuppikunta
velhottaret.net

Kontakti

@IRCnet: /msg aaltoneito
@gmail.com: aaltoneito

Muut verkkoprojektini

biologiblogi
bittivuodon blog
drool!blog
janiika aaltosen kotisivut
kuluta aikaasi
stumbleupon - blog
/whois aaltoneito

Seurannassa

benrope - uupunutta vaikerointia
dailies
genderblender
haistvit
just sopivasti
myrskymurmeli
naamioiden takana
net.nyt
provokaatio
siiveniskuja
sivullinen
tarinoita harmaan puun kylästä
teinien palsta
the butt ugly weblog
wavemaid's friends