[Valitettavasti käyttämäsi selain ei tue tyylilomakkeita täydellisesti, eikä sivusto sen vuoksi näy kaikessa komeudessaan.]
klo 21:32
satunnainen tietoisku: Harkitsen teen keittämistä.
15 tunnin yöunet tekevät terää. Pääsin siis ennen vuorokauden vaihtumista unille, ja aamulla kellon soidessa päätin, etten todellakaan nouse nyt ylös vain käydäkseni yliopistolla hakemassa kysymykset, jotka saan myös ilmoitustaululta myöhemmin. Sitten nukkua posotin aina kolmeen saakka, melkoisesti torkuttaen. Torkkupiippausten välissä nähdyt unet ovat parempia kuin ne, joita näkisi häiriytymättömässä unessa. Tai ehkä se johtuu vain siitä, että ne muistaa paremmin.
Suuri määrä unta saa pään vaatimaan pientä tuuletusta, joten tein kauppareissun. Tuli samalla vietyä lasit ja metallit keräykseen. Pullojen ja purnukoiden pudottelu sinne lasinkeräyssammioon on melko terapeuttista, kerrankin saa ihan luvan kanssa pistää tavaroita hajalle.
Kaupassa oli aseteltu fariinisokeri- ja rusinapaketteja vihjailevasti tyrkylle, joten sorruin sitten ja haalin koriini siman ainekset. Johan se vappu on jo ensi viikolla, eikä sitä kaikkea kahdeksaa litraa voi aattopäivään säästää, ei se tule silloin juotua.
Kotimatkalla piti pysähtyä ihmettelemään yhdeksän västäräkin parvea. Lintuset tepastelivat tien pientareella, ilmeisesti ruokaa etsien. Täytyy toivoa, etteivät ilmat tästä huonone, tipuille voi tulla muuten kurjat oltavat. Saisi niitä hyönteisiä muutenkin jo ilmaantua, että olisi heräileville lepakoille ruokaa. Täytyy lainata eläinmuseolta detektori, että pääsee kytikselle.
Illan mittaan on tullut tehtyä yleishyödyllisiä asioita, kuten pestyä pyykkiä ja siivottua. Sain vihdoinkin imuroitua koko kämpän kerralla, aiemmin olen imuroinut esimerkiksi vain keittiön ja lykännyt muuta imuroimista niin pitkään, että kun pääsen eteisen kimppuun, keittiöllä on taas imuria ikävä.
Jos vielä jaksaisin tiskata, voisin sanoa tätä päivää tuotteliaaksi. Sitten asunto alkaisi muutenkin olla sellaisessa kunnossa, että tänne kehtaa päästää muita ihmisiä. Armonaikaa siis huomiseen, Ilari saapuilee Ouluun iltapäivällä. Viikonloppuna luvassa php-koulutusta.
Päiväys: 21.4.2005 23:45:45
Olen: str
Sähköpostini:
Nettipesäni:
H0h00, oletpa ollut ahkera. Onnee. :>
- - -
Yllätyin itsekin, että mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Huomasin sen, kun kirjoitin Vesalle eriteltyä tekstaria puuhistani. Ei se kuitenkaan tunnu paljolta, ja olisi pitänyt tehdä monta muutakin puuhaa...
@IRCnet: /msg aaltoneito
@gmail.com: aaltoneito
biologiblogi
bittivuodon blog
drool!blog
janiika aaltosen kotisivut
kuluta aikaasi
stumbleupon - blog
/whois aaltoneito
benrope - uupunutta vaikerointia
dailies
genderblender
haistvit
just sopivasti
myrskymurmeli
naamioiden takana
net.nyt
provokaatio
siiveniskuja
sivullinen
tarinoita harmaan puun kylästä
teinien palsta
the butt ugly weblog
wavemaid's friends