Falmawen

[#1131] Väsynyttä jorinaa

klo 20:56
satunnainen tietoisku: Pitäisi kai syödä muutakin kuin suolakeksejä, vaikka kuinka ovatkin paprikalla maustettuja.

Viimeöiset unet jäivät vähiin, sainkohan koisattua kolme tuntia. Ei siinä mitään, opiskelut sujuivat ainakin hilpeästi, kun hihittelin vähän mille sattuu. Täytyy nyt toivoa, etten jälleen mystisesti piristy kellon lähestyessä kymmentä, että pääsisin joskus nukkumaankin ja todella nukahtaisin.

Uusi Blogilista piti sitten käydä katsastamassa, kun ei ilmeisesti parempaakaan tekemistä ollut. Hakutoiminnon löydettyäni piti tietenkin katsoa, että löytyykö omien blogien nimiä muiden kirjoitusten seasta tai vaikka linkkilistoista. Löytyihän niitä. Huomioni kiinnittyi erityisesti Lievässä kostossa naputeltuihin lauseisiin:

Ohitin olankohautuksella sen, että minua puhutellaan blogini nimellä / blogini sanotaan tekevän joitain inhimillisiä toimintoja, olen jo vähitellen tottunut siihen (Vesa totesi, että voisin pistää Falmawenin hoitamaan kotityöt, niin voisin itse nörtätä rauhassa). Sen sijaan kohotin kulmiani tälle sanayhdistelmälle "uskomattoman tehokas", ja ensin pidin sitä tietenkin ironiana. Eteenpän luettuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kaipa tämä on ihan vilpitön toteamus. Pelottavaa, en mielestäni anna yhtään toimeliasta kuvaa itsestäni.

Viime yönä unta odotellessa pohdin mm. kirjoitusteni tasoa. Tuntuu siltä, että viime aikoina en ole kirjoittanut Falmikseen juurikaan mitään järkevää, mitä nyt kupista vöyhöttänyt. Oma arki tuntuu tylsääkin tylsemmältä, enkä voi uskoa, että kukaan jaksaisi siitä naputeltuja raportteja lukea.

En ole myöskään jaksanut aina vaan tiiviimmin toistuvista ilta-angsteista mitään mainita, koska sitä samaa soopaa olen kirjoittanut kai joskus viime keväänä tai sitä edeltäneenä syksynä (tai joskus muulloin) ihan riittämiin. Yleensä fiilis on aamuun mennessä parempi, mutta yön pimeimpinä tunteina tuntee olonsa niin mitättömäksi ja turhaksi, kun kuvittelee, että kaikilla muilla menee paremmin, kaikkien muiden elämä on jännittävämpää ja mielenkiintoisempaa, ja itse vain kahlaa päivästä toiseen samoilla urilla, eikä saa mitään aikaiseksi. Kaikki muut ovat kauniimpia, kaikki muut ovat fiksumpia, kaikki muut elävät todellista elämää, ja minä en. Tiedän, että tämä on täyttä puppua, eikä kenenkään elämä ole niin hienoa kuin päällepäin voi vaikuttaa, mutta en oikein voi näille ajatuksille mitään.

En edes kadehdi kenenkään tietyn ihmisen elämää. Vain paloja yhdeltä, hetkiä toiselta, asennetta kolmannelta, tyyliä neljänneltä... Lopputulos on melkomoinen mosaiikki - elämä, jollaista ei oikeasti ole olemassakaan. Lisäksi tunnen itseni niin voimattomaksi omassa pienessä elämässäni, tunnen katoavani, kun en saa mitään näkyvää aikaiseksi, kun en saa riittävästi huomiota. Ystävien onnistuneet valokuvat verkon syövereissä, tuntemattomien hienoakin hienommat kotisivut, omanikäisten suuret saavutukset opiskelurintamalla... Kaikki tämä tekee minusta pienemmän ja pienemmän, ja saa toisaalta kunnianhimon aina vaan suuremmaksi. "Vielä jokin päivä se Nobel tipahtaa syliini, se sopii hyvin takanreunustalle Oscarin ja Grammyn väliin, siihen kultalevyn alapuolelle... Olympiamitalit voi sitten pistää vaikka kaappiin." Mikään ei enää riitä, aina on kiivettävä korkeammalle, tehtävä kaikki paremmin kuin muut, peitottava toiset 6-0. Voisi aloittaa vaikka haalimalla opintoviikkoja tälle keväälle kaikkia muita enemmän. Sehän se määrittelee hyvän ihmisen, kuinka paljon suoritetaan, eikö?

Ei tämän nyt pitänyt mennä tähän, mutta ilmeisesti tuo on odottanut sanomista jo jonkin aikaa, joten ei sitä kai voinut estääkään.

|<         <<         ylös         >>         >|